Puheenvuoro Elina Viljamaan väitöstilaisuuden karonkassa 30.11.2012
Tunnetko sadun kummallisesta veturista? Veturien tehtävä on viedä matkustajat perille aikataulun mukaan. Yksi veturi oli poikkeus. Se myöhästyi aina. Se ei malttanut olla vilkuilematta sivuilleen. Asemapäällikkö sanoi sille, että jos vielä kerran myöhästyt, niin… Veturi ymmärsi ja päätti olla myöhästymättä.
Puh – puh se puhisi rataa pitkin. Se huomasi tien varrella varsan ja halusi mennä tutustumaan, juttelemaan, mutta muisti. Paljon vai vähän aikaa lienee kulunut, kun se yhtäkkiä kuuli metsästä ihmeellistä liverrystä. Se pysähtyi. Matkustajat näkivät, että oli tultu metsään ja huusivat: ”Mitä tämä on? Me myöhästymme!”
”Asemalta me voimme myöhästyä, mutta jos emme kuuntele ensimmäisen satakielen laulua, myöhästymme koko keväältä, ja niin voi koko kevät mennä ohitsemme!” Viisaimmat matkustajista sanoivat, että veturi oli oikeassa ja matkustajat kuuntelivat koko yön satakielen laulua.
Aamulla jatkettiin matkaa. Yhtäkkiä veturi tunsi vienon tuoksun metsästä. Veturi ajatteli tovin ja kääntyi sitten metsään. ”Mitä tämä on?” matkustajat huusivat. ”Mehän myöhästymme!”
”Niinpä niin. Asemalta me voimme myöhästyä, mutta jos meiltä jäävät näkemättä ensimmäiset kielot, meiltä jää näkemättä koko kesä”, veturi vastasi. Joku väitti taas vastaan, mutta viisaimmat nyökkäsivät: veturi taitaa olla oikeassa. Matkustajat jäivät poimimaan kieloja koko päiväksi. Illansuussa matkaa jatkettiin.
Paljonko lie aikaa kulunut. Veturi nousi eräälle kukkulalle, katsoi ympärilleen ja pysähtyi. ”Miksi me nyt seisomme? Eihän tässä ole metsää eikä kukkia.” Veturi vastasi: ”Auringonlasku. Jos emme näe sitä, myöhästymme kenties koko elämältä.”
Jokainen auringonlasku on ainutlaatuinen. Kukaan ei väittänyt enää vastaan. Matkustajat katsoivat pitkään ja vaiteliaina, miten aurinko laski metsään ja odottivat rauhallisina lähtömerkkiä. Viimein saavuttiin asemalle, ihmiset poistuivat junasta, hymyilivät ja sanoivat: ”Kiitos veturi.” Asemapäällikkö oli ihmeissään. ”Tehän myöhästyitte kokonaista kolme päivää.” Matkustajat vastasivat: ”Niinpä kyllä. Mutta olisimme saattaneet myöhästyä koko keväältä, koko kesältä ja koko elämältä.”
Elina Viljamaa sanoi väitöstilaisuudessa: ”Kun tuttuun ja turvalliseen tulee särö, häiriö, tässä liikkeessä tapahtuu tietämistä.” Näin tapahtui matkustajille. Aikuinen voi olla lapsen lailla kuin sadun kummallinen veturi. Pysähtyä ihmettelemään, etsimään yhteistä aluetta lapsen kanssa, kyseenalaistamaan tuttua ja totuttua, jolloin syntyy muutosta. Elämä on matkantekoa ja matkalla oloa. Elämänlaatu on tärkeämpää kuin vauhti.
Tummuntarinat 