Ruotsinkielen asemasta on käyty keskustelua kuntauudistusten yhteydessä. Perustuslaki turvaa palveluiden saatavuuden omalla kielellä. Vietin lapsuuteni seudulla, jossa ruotsinkielen lainasanat suomenkieliseen asuun muuntuneina olivat yhtä tuttua kuin tänään englanninkielen vaikutus.
Kysyn yhdeksänvuotiaalta pojalta ja hänen kolmetoistavuotiaalta veljeltään: -Tiedättekö mitä tarkoittaa tummu? He eivät tienneet.
Innostun ja kyselen lisää lapsuudesta tutulla murteella 3.7.2008 KAKSPLUS -lehdestä lainatuilla sanoilla: ”Tiiättekö mitä tarkoittaa kahveli, hantuuki, kartiini, mutti, tummu ja tuora?”
Hauskuutan ruotsinkielisestä ympäristöstä kotoisin olevia poikia kyselemällä: – Kuinka sinä ruukaat viikata hantuukin ja mitä te pojankossit ja keitetäänkö mannagryynipuurua ja otetaanko förskottia ja muilla ruotsinvoittoisilla sanoilla. Kerron pojille lapsuuteni keskipohjalaisesta ruotsinkielenvoittoisesta alueesta ja Kokkolan eli Gamlakarlebyn vaikutuksesta kieleen. Kokkola oli kotipitäjääni Sieviä lähinnä oleva kaupunki.
Vain förskotti oli pojille tuttu sana. Suomennan heille: – Kahveli on haarukka, hantuuki on pyyheliina, kartiini on ikkunaverho, tummu on isoäiti ja tuora isoisä ja mutti on sieviläinen perinneruoka. Sievissä on kesäisin jo vuosikymmeniä ollut heinäkuussa muttimarkkinat. Kirjahyllyssäni on historiateos Sievistä sommaan näkköön ja siinä kerrotaan useampiakin reseptejä, miten mutti valmistetaan. En tiedä mikä oli äidin tai naapurin Ellin resepti. Perustarvikkeet ovat vesi, ohrajauho ja suola, voi lisukkeena. En ole syönyt muttia sitten lapsuuden. Olisiko syytä mennä ensi heinäkuussa muttimarkkinoille?
Mutta tummu, siitä nimestä minun piti kertoa. Tummut ovat siis isoäitejä. Äitini äitiä kutsuin tummuksi. Olin pieni kun isäni äiti kuoli. En muista miksi kutsuin häntä, tuskin ainakaan tummuksi. Jossakin ikävaiheessa tummu- nimitys tuntui vanhahtavalta. Kun itse tulin isoäiti-ikään, halusin että minua kutsutaan mammaksi. Se kuulosti ikään kuin nuorekkaalta. Olin juuri täyttänyt viisikymmentä vuotta kun minusta tuli isoäiti. Nyt lastenlapset ovat ratkaisseet itse haluamallaan tavalla nimityksen. Olen mamma, mummu, mummo, joskus tumpu ja muumipirkko, nykyisin myös isomummi.
Googletin tummu- sanan alkuperää. Kysymys: Mistä tulevat keskipohjalaiset isovanhempien nimitykset tummu ja tuora? Vastaus: Kotimainen kielten keskus ja Kirsti Aapala: Nimitykset tummu ja tuora ovat lainaa ruotsista: tummu tulee ruotsin sanasta ’stormor’ isoäiti ja tuora tulee ruotsin sanasta ’storfar’.
Poikien viisivuotias sisko valpastuu, kun sanon stormor. – Stormor, hän sanoo ja katsoo minua. Hän käy ruotsinkielisessä päiväkodissa. Olen isoäiti, ’stormor’, tummu. Kun mietin nimeä blogille, Maurin ehdotus sai kannatukseni.
Syyskuun puolivälissä seisoin poikani kanssa äidin ja isän haudalla Sievissä. Sanoin hänelle, että äitini, hänen isoäitinsä, jota hän ei ole koskaan tavannut, oli kuollessaan vasta 54-vuotias, samaa ikäluokkaa kuin hänen isoveljensä ja isosiskonsa ovat nyt. Se tuntuu käsittämättömältä. Odotin esikoistamme kun tummu kuoli seitsemänkymmentävuotiaana. Sen ikäinen oli lapsuudessani vanhus. Mitä lapseni tietävät edellisistä sukupolvista? Haluanko tummuntarinoilla varmistaa että minusta jää jälki, muisto, tuleville sukupolville.
Katson vanhaa valokuvaa. Koko kylä on kokoontunut komean hirsirakennuksen eteen. Hevonenkin on otettu kuvaan. Kuistin vieressä mies pitää suitsista kiinni valkoharjaksista suomenhevosta. Talo on kylän koulu. Melkein samannäköinen talo on kivenheiton päässä koulusta, minun äitini synnyinkoti. Tutkin tarkasti hallussani olevaa kahta samannäköistä rakennusta. Koulu on valmistunut vuonna 1908 ja isovanhempieni koti vuonna 1910, äitini syntymävuonna. Ovatko rakentajat samoja, minun äitini isoisä ja heidän neljä aikuista poikaansa, jotka kaikki asuivat aluksi samassa talossa? Onko kuvanottohetkellä kokoonnuttu toukokuussa koulun päättäjäisjuhlaan? Aikuisilla miehillä on leveälieriset mustat hatut, nuoremmille lippalakit. Naisilla on pitkät mustat tai valkoiset hameet. Tytöillä on esiliina, mekot ulottuvat lähes nilkkoihin, pojilla tummat asut. Takarivissä ikkunan vieressä lippalakkisen miehen ja pitkän hattupäisen miehen välissä näen nuoren vaaleapukuisen naisen ja hänen sylissään pienen vauvan. Tunnistan naisen piirteet. Tiedän, että lapsi on syntynyt vuoden viimeisenä päivänä. Hän on kuvassa viisi kuukautta. Lapsi on minun äitini, perheensä esikoinen, minun tummuni sylissä. Kuva on otettu toukokuussa vuonna 1911.
Toinen valokuva on otettu sata vuotta myöhemmin lokakuussa 2011. Olen saanut syliini ensimmäisen kerran kuukauden ikäisen lapsenlapseni. Lapsen katse kohtaa aikuisen katseen. Tutkivana, hymyilevänä, hyväksyvänä. Sama pikku tyttö sanoo viisi vuotta myöhemmin syyslomallaan isovanhempiensa kodissa: – Stormor ja katsoo minua.
Lapsenlapsi tulee syliin ja halaa. Tulee vielä isonakin. Sanon nyt kolmetoistavuotiaalle lapsenlapselleni, että minun elämäni parasta aikaa eläkkeellä ollessani on ollut kun sain hoitaa sinua pienenä. Hoivata ja tulla hoivattavaksi.
Seurasin Eloisa ikä -seminaaria ja sen Elämänkulku ja ikäpolvet blogia vuonna 2012. Olimmepa tummuja tai mummuja tai isomummeja Leena Krohn kiteyttää haparoivat ajatukseni kirkkaiksi helmiksi blogissaan 23.3.:
”Ei ole inhimillistä kulttuuria ilman ikäpolvien vuorovaikutusta. Ei ihmiskuntaa ilman sukupolvien yhteyttä. Tieto ja ymmärrys, myötätunto ja oikeudenmukaisuuden taju siirtyvät vain sen yhteyden kautta. Sehän on itsestäänselvyys, miksi edes mainita? Siksi että juuri itsestäänselvyydet on niin helppo unohtaa.
Koko inhimillinen sivilisaatio voitaisiin tuhota vain sukupolvessa eristämällä pienet lapset vanhemmasta sukupolvesta.
Maksamme velkaamme edellisille sukupolville hoivaamalla uutta. Samalla ruokimme lasta sisimmässämme, sitä, mikä meissä on arinta ja haavoittuvaisinta, sitä itseä, joka on avoin, joka oppii, leikkii ja tutkii. Ilman yhteyttä pienokaiseen, myös omassa itsessämme, kadottaisimme uudistumisen kyvyn. Ilman yhteyttä nuoruuteen vanhuus kivettäisi tai mädättäisi meidät. Ilman yhteyttä vanhuuteen emme ymmärtäisi kokemusta emmekä katoavaisuutta.”
Tummuntarinat 