”Matkat monet suovat huvin, tällä kertaa kartoin kuvin.” Sain Anni-tädiltäni 12-vuotiaana joululahjaksi kirjan, josta muistan tuon lauseen. Ilman karttoja ja kuvia mieleen on tallentunut yhden päivän ajalta kolme koskettavaa tapahtumaa matkalta Kreikassa lähes 20 vuotta sitten.
Päiväkirja 25.5.1999
Kreikassa syntyy tarinoita.
Tänään palailimme laivalla Kaarinan kanssa takaisin Naoussan kaupungin satamaan Tinoksen pyhiinvaeltajien saarelta ja kaupungista. Satamasta suuntasimme kapealle kadulle ajatuksena oikaista suorinta tietä Paroksen saaren hotelliimme. Kadulla seisoskeli vanhahko ahavoitunut mies repaleissa vaatteissa ja katseli valppain silmin ohikäveleviä ihmisiä. Hän näki tyttäreni ja minut, käveli kohti ja kysyi, mistä olemme. Hän pyysi meidät kotiinsa vieraaksi. Hän oli tullut vuorilta kaupunkiin ja halusi tarjota meille tuoretta vuohenmaitoa.
Mies kulki edellä ja seurasimme sokkeloisia kujia hänen perässään taloon. Tulimme ränsistyneeseen vanhaan kreikkalaiseen rakennukseen. Röttelötalo, sanoisi joku. En osaa kuvata sitä sanoin. Talo kuitenkin jossa useita huoneita peräkkäin, huoneissa täysinäisiä säkkejä, pölyä ja epäjärjestystä. Perimmäisessä huoneessa, olohuoneessa, oli tuolit istua. Yhdelle seinälle lähes katonrajaan oli ripustettu suuria arvokkaita tauluja vierekkäin, muotokuvia. Mies esitteli ensimmäiseksi kuvat: äitini, isoäitini, hänen äitinsä, veljeni ja muita sukulaisia. Mies tuo meille parasta tarjottavaa mitä hänellä on. Joimme vuohenmaitoa ja juttelimme. Mies, George nimeltään, kertoi olevansa entinen merikapteeni, jonka laiva oli uponnut. Hän siirtyi vuoristoon asumaan. Hän vain käy tuossa asunnossa välillä. Äiti oli 38-vuotias mennessään naimisiin. Poikia syntyi kaksi. Veli on luostarissa pappina.
Kohteliaana miehenä hän halusi välttämättä tarjota lisää vuohenmaitoa ja me joimme. Kun teimme lähtöä, hän halusi antaa meille mukaan mausteita säkeistä. Saimme isot pussit tuoksuvia mausteita, camomillaa ja timjamia, vuorilta kerättyjä. Minulla on nyt teeainekset pitkäksi aikaa.
Harras, sydämellinen 60-vuotias kreikkalainen. Hän kiitti lähtiessämme yhteisestä hetkestä. Käynti siellä hänen luonaan jäi vaikuttavana kokemuksena mieleen.
Toisella tavalla vaikuttava kokemus oli käynti Tinoksen saarella pyhiinvaeltajien kaupungissa ennen kreikkalaisen Georgen tapaamista. Satamasta nousee kukkulaa kohti temppeli, Tinoksen Evangelistrian pääkirkko. Siellä on ihmeitä tekevä ikoni, jonka luo hartaimmat pyhiinvaeltajat konttaavat, jotta voisivat suudella sitä. Toden totta konttaavat! Näimme vanha naisen konttaamassa polvillaan temppelin portaita ylös kädessään sauva. Porrasaskelmia oli kymmeniä ja taas kymmeniä, matkaa 800 metriä satamasta kirkkoon. Tuntui mahdottomalta, että iäkäs ihminen selviää ylös temppeliin konttaamalla. Hän selvisi. Tosin nuori tyttö käveli hänen vierellään tukena, yksin nainen selvisi.
Saman pyhiinvaeltajien kaupungin kadulla temppelin lähistöllä kohtasin mustapukuisen naisen, joka sattui katsomaan minuun juuri kun kävelin ohi. Se oli ihmeellinen katse, kuin näkijän. Sillä hetkellä katseemme kohdatessa muistin Hannan, jonka satavuotissyntymäpäivää olimme viettäneet kaksi kuukautta aikaisemmin. Mauri soitti ja kertoi tätinsä Hannan kuolemasta tuona päivänä.
Pari päivää myöhemmin
Odottelemme bussia pysäkillä. Mies aasin selässä matkasi kaupungista ulos vievälle tielle. George kapteenimme oli taas matkalla vuoristoon.
Miksi George kapteeni valitsi juuri meidät väkijoukosta vieraikseen ja mikä yhteys syntyi vanhan kreikkalaisen naisen ja minun välille tuona päivänä? – Se on salaisuus, sanoi Martti Lindqvist minulle muutamaa vuotta aiemmin ihmettelyyni tapahtumasta, jota en ymmärtänyt.
Tummuntarinat 