Eri isä ja äiti

Aune oli yksitoistalapsisen perheen kuopus. Vanhimman ja nuorimman sisaren ikäero oli 25 vuotta.

Äiti ja isä olivat nuoria, kun ensimmäiset lapset syntyivät. Äiti leikki ja lauloi lastensa kanssa. Nuori perhe eli onnellista aikaa. Vanhimmista lapsista kasvoi avoimia, ulospäin suuntautuneita.

Kun Aune syntyi, äiti oli sairas, reuman jo merkitsemä, ahdistunut. Ei hän enää jaksanut leikkiä, ei laulaa. Isää  rasittivat suuren perheen leipähuolet.

Aune kertoo:

Pelkäsin lapsena että äiti kuolee. Hän oli sairas, oli kipuja. Kädet olivat reuman koukistamat. Minulla oli alituinen huoli äidistä. Vanhimmat lapset olivat lähteneet kotoa. Äiti ei enää jaksanut huolehtia minusta ja pikkuveljestä. Minä huolehdin äidistä.

Olen aina ollut ahdistunut. Vanhimmat sisarukset eivät ymmärtäneet sitä enkä minä heidän iloisuuttaan ja valoisuuttaan. Ihmettelin heidän ulospäin suuntautuneisuuttaan, taitoa toimia toisten ihmisten kanssa. Minä vetäydyin yksinäisyyteen.

Aina puhutaan, että ison perheen sisarukset ovat erilaisia. Miksi ei puhuta, että sisaruksilla on eri isä ja äiti. Vanhimmilla nuori äiti ja isä, nuorimmilla ikääntynyt, ehkä sairas äiti ja isä.

Vanhin sisareni ja nuorin veljeni tapasivat toisensa ensimmäisen kerran viidentoista vuoden jälkeen. Sisareni oli matkustanut nuorena Ruotsiin tädin avuksi. Veli syntyi myöhemmin. Syttyi sota eikä sisar päässyt matkustamaan takaisin Suomeen.

Kun talvisota syttyi olin murrosikäinen ja sodan päättyessä kahdeksantoistavuotias. Monet tutut nuoruuden ystävät kaatuivat sodassa. Seisoin monta kertaa oman kylän poikien avoimien hautojen äärellä. Surin tuhottua Saksaa, sen kaupunkien arvokkaita rakennuksia, joita ei koskaan saada takaisin. Surin sodan tuhoja kotimaassa ja ankaria rauhan ehtoja ja jälleenrakentamisen vaivaa.

Äiti eli yli yhdeksänkymmentävuotiaaksi ja minä hoidin häntä. Vasta nyt vanhemmiten olen tajunnut ahdistuneisuuden, joka on ollut osa itseäni.

Näin lehdestä kuvan tutusta kymmenlapsisen perheen äidistä. Siitä alkaen olen muistellut elämää lapsuuden perheessä ja mitä itse olen kokenut. Oman ahdistukseni olen tunnistanut jo aikaisemmin. Siinä on lapsen pelkoa ja huolta. Äiti voisi kuolla.

Näistä asioista on tarve puhua.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s