Rauhallista mökkielämää vuonna 1978
Mökki on vaarallinen paikka asua. Siellä innostuu ja sitten sattuu ja tapahtuu. Montako kertaa olen joutunut turvautumaan lääkäriin.
Kun olin nuori, uskalsin kiipeillä tikkailla katonrajassa maalaamassa , puhdistamassa räystäitä, kantamassa järvestä vettä kun ei ollut pumppua, tyhjentämässä kompostia, istuttamassa joka kesän alussa herneitä ja perunaa, kunnes ymmärsin että kaupasta niitä saa, toivomassa syntymäpäivälahjaksi omenapuuta, jonka rungon jänikset jyrsivät – yksi omena on sentään tullut, naapurit antavat ilmaiseksi.
Yksi asia on varma. Puita kuluu saunan lämmittämiseen, pirtin lämmittämiseen ja kesällä grilliruokailuun. Ja kun niitä kuluu, tontilta pitää raivata sopivasti puita. Moottorisahaa tarvitaan ja tavallista sahaa. Minulle riittää tavallinen saha, Mauri käyttää moottorisahaa ja minä avustan. Viimeksi huhtikuussa avustin. Se tapahtui yhteistyönä, ison koivun kaataminen jäälle. Rannassa oli jo sulaa, mutta jää kantoi etäämpänä. Mauri sahasi, pilkkoi ja karsi oksat, minä heittelin rantaan pöllit, Mauri halkoi saman tien ja minä pinosin puut kannon juurelle kuivumaan. Syksyllä ne olisivat jo kuivia polttopuita. Hiki siinä tuli kummallekin. En jaksanut enää kerätä koivun latvuksia rantaan. Ne jäivät jäälle. Niitä oli paljon, se oli iso koivu.
Parin päivän päästä muistin. Etsin monta metriä pitkän laudan, jonka päässä oli kiinnitettynä harja, sillä oli puhdistettu räystäitä. Haravan otin toiseksi työkaluksi. Niillä ajattelin vedellä oksat rantaan. Kurkottelin venelaiturilta ja sain isoja oksia vedeltyä rantakivikkoon. Harja irtosi, jatkoin työtä. Kurkotin kauimmaista isoa karahkaa kohti ja putosin laiturilta sulaan ja kivikkoon vyötäröitä myöten. Jalkaan sattui, haravan varteen nojaamalla pääsin mäkeä ylös mökille. Itkin vähän. Kuusi viikkoa kuljin kyynärsauvojen varassa kipsikenkä jalassa!
Niin ja sattuu sitä vaikka ei mene rantaan ja on syksy ja sahaa tavallisella sahalla vain pienehköä kuusta. Ei tarvita moottorisahaa, sanoin ja rupesin sahaamaan. Sahasin ja sahasin enkä tajunnut kuinka kauan olin sahannut pää alaspäin. Tajusin vain että kannoin kuusen oksia nuotioon ja Mauri ohjasi minut puutarhapenkille makaamaan. Menetin tajuntani ja muistini joksikin aikaa. Molemmat palasivat, mutta seuraus oli tutkimuskierre moneksi kuukaudeksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Kyllä puu on tärkeä tekijä mökkielämässä. Tärkeä on myös parkkitila.
Rupesimme laajentamaan parkkipaikkaa. Pahaksi onneksi kivi oli esteenä. Se piti saada runnottua matalaksi. Kyselimme neuvoja. Räjäyttämiseen ei menty. Pidimme pitkiä aikoja nuotiota kiven päällä ja aina vähä kerrassaan hakkaamalla kivestä irtosi palasia. Minäkin hakkasin käsivarret kipeänä kiveä, hakkasin monena päivänä ja parkkipaikka siitä hahmottui. Hiekkakuorma tilattiin ja oltiin tyytyväisiä. Kunnes käsivarsi rupesi oireilemaan, märkimään. Monta viikkoa kesti senkin hoitaminen, säännölliset käynnit terveyskeskuksessa ja ikuinen arpi muistona käsivarressa.
Ei näitä haavereita sattunut ennen vanhaan. Intoa riitti ja voimia. Haaveilin ruusupensaitten varjossa, kesäaamuisin täytyi päästä ensimmäiseksi aamu-uinnille, talvella jäälle hiihtämään tai yöllä ihailemaan tähtitaivasta. Pienet lapset, aikuiset lapset, lastenlapset, pysyviä muistoja kaikilla. Mökille halutaan tulla, tuoda kavereita. Harrastukset monipuolistuvat. Kalastamisen ohella voi harrastaa syväsukellusta, etsiä kadonnutta katiskaa ja löytää se tosin mutaantuneena.
Tummuntarinat 