Kansallinen veteraanipäivä keräsi Ouluhalliin parituhatpäisen osallistujajoukon. Valtakunnallista juhlaa vietettiin toiseksi viimeistä kertaa (Kaleva 28.4.).
Muistan:
On välirauhan jouluaatto. Sukulaiset ovat kokoontuneet isän syntymäkotiin yhteiseen joulujuhlaan. Kaikki isän veljet ja siskot ovat siellä ja kaikki serkut. Keskellä tupaa komeilee kattoon asti ulottuva joulukuusi. Hopeatähti kimmeltää kuusen latvassa ja talikynttilöiden liekit lepattavat oksilla. Hellan vieressä isän äiti hämmentää joulupuuroa isossa kattilassa ja tädit kattavat tuvan pitkää ruokapöytää. Tulen rätinä hellassa, astioitten kilinä, puheensorina, lasten nauru ja jonkin ihmeen odotus sekoittuvat toisiinsa.
Eteisestä kuuluu töminää. Kaksi joulupukkia kolistelee sisään. Kumpikin kantaa selkä köyryssä viljasäkkiä. Ne ovat täynnä joululahjoja. Joulupukit istuvat ovensuuhun tuoleille. He ovat kiltin tuntuisia eikä minua pelota.
He rupeavat jakamaan lahjoja. Seison lähellä pukkeja ja odotan. Minun nimeäni pukit eivät sano. Tunnen, että itku rupeaa kohoamaan ylöspäin kohti kurkkua. Ovatko pukit unohtaneet minut ja jään ilman lahjoja?
Toinen joulupukeista sattuu katsomaan minuun ja viittaa lähemmäksi. Pääsen istumaan pukin syliin. Hän rupeaa kaivamaan säkin pohjalta muitten lahjojen alta isoa pakettia ja antaa sen minulle. Joulupukin antama lahja täyttää sylin kokonaan. Se on kova ja kun avaan ruskean käärepaperin, sisällä on nukenkätkyt, minulle rakas ja tärkeä. Kun joulupukit ovat lähteneet, ilmestyvät isän veljet Hannes ja Reino myöhästyneinä jouluaterialle. Ovat olleet ruokkimassa hevosia tallissa.
Myöhemmin sain tietää, että isää nuorempi Hannes-veli oli tehnyt nukenkätkyen pajassa, joka oli tien varressa lähellä taloa ja minut syliin ottanut joulupukki oli Hannes. Toinen joulupukki Reino oli isän nuorin veli. Lapsi kuuli puhuttavan heidän kohtalostaan myöhemmin. Välirauhan joulua seurasi sodan varjo. Molemmat veljeksistä lähtivät jatkosotaan ja kaatuivat. Reino kaatui pian jatkosodan puhjettua. Lapsi kuuli kerrottavan, että oli kielletty avaamasta Reinon arkkua. Miksi arkkua ei saanut avata? Hanneksen arkku tuotiin myöhemmin aittaan, jossa se avattiin. Isän äiti ja isä kävivät avatun arkun äärellä ja lapsi istui aitan kynnyksellä odottamassa. Täti kertoi aikuiselle tytölle, että isä itki tuvassa ja huusi tuskissaan: Miksi paremman piti kuolla.
Epätietoisuus on kestänyt yli seitsemänkymmentä vuotta. Muistoissa kulkevat mukana kaksi joulupukkia ja heidän tarinansa. Miksi Reinon arkkua ei saanut avata? En osannut kysellä sitä eikä enää ollut ketään aikuista kertomassa. Anni-täti olisi osannut kertoa, jos olisin osannut kysyä. Kuulin, että hän, myöhemmin lottana toiminut, oli kurkistanut arkkuun kielloista huolimatta. Reinolla oli saappaat jalassa, Anni oli kertonut.
Tutkin sisareltani saamaa lahjakirjaa Sotiemme veteraanit Sievissä (Julkaisija Sievin sotaveteraanit 1990). Sieltä luen minulle tärkeäksi tulleista välirauhan joulupukeista Hanneksesta ja Reinosta. Fiskaali Johannes, syntynyt 28.12.1916 Sievi, Kaatunut 15.4.1942, Homorovitsa, Sievin sankarihauta. Fiskaali Reino, syntynyt 24.7.1919 Sievi, Kaatunut 23.7.1941, Suurmäki. Reinon kohdalla ei mainita hautapaikkaa. Ihmettelen sitä, hänen arkkunsa on tuotu Sieviin ja on kielletty avaamasta. On siellä näkynyt ainakin Reinon saappaat.
On vuosi 2014, päivä on tiistai 25. maaliskuuta. Postilaatikossa on paksu kirje, jota olen odottanut kaksi viikkoa. Olen tilannut Kansallisarkistosta kuusi kantakorttia, isän vanhimman veljen, isän ja hänen kahden nuoremman veljensä kantakortit ja kaksi äidin veljen kantakorttia.
Reinon kohtalo selviää minulle. Hän kaatui ilmapommituksessa Suurmäessä päivää ennen kuin olisi täyttänyt 22 vuotta. KEK:n merkinnät ruumiista on vastaanotettu 28.7. ja ilmoitus kuolematapauksesta elokuun 7. pnä. Vainaja haudattiin Salmin sotilashautausmaahan. Kokkolan suojeluskuntapiirin ilmoituksen teki sotilaspastori 18.8. ja kaksoiskappale saapui Kirkkoherranvirastolle Sieviin 20.8.
Jos osaan ajatella tapahtumien kulkua, voin aavistaa millaista jälkeä ilmapommitus aiheuttaa. On kesäaika, ruumiit täytyy haudata nopeasti. Elokuussa 2004 kävin Salmin sotilashautausmaalla sotaveteraanien ja sukulaisteni kanssa, olimme muistojen matkalla. En tiennyt, että Reino oli ollut siellä haudattuna heinä- elokuussa 1941. Onko hauta edelleen siellä? Kotipitäjän sankarihaudalla on Reinon kohdalla laatta samoin kuin pikkuserkkuni Paavo Korven laatta vaikka hänen ruumiinsa hukkui Äänisen aaltoihin.
On sunnuntai 24.4.2016. Saan vieraiksi serkkuni Tuijan ja Pirjon. Heidän äitinsä Anni Fiskaali, myöhemmin Terämaa, oli nuorin isäni sisaruksista. Tutkimme yhdessä Kansallisarkistosta tilaamiani asiakirjoja, myös heidän äidistään, joka toimi muonituslottana. Anni-äidiltä tyttöjen kautta saamani tieto valaisi lisää Reinon kohtaloa. Hänet oli haudattu Salmin sankarihautaan, mutta palautettu myöhemmin arkussa kotipitäjän sankarihautaan haudattavaksi. Ruumiin väri oli muuttunut tummaksi, Anni tiesi kertoa.
Suomen Kulttuurirahaston Argumenta -hanke järjesti Oulun yliopistolla 7.11.2012 Ihmisen kuolevaisuus -seminaarin. Helena Rannan puheenvuoro jäi erityisesti mieleen. Kuolleillakin on ihmisoikeus ja kadonneitten kohtalo pitää selvittää. Se auttaa jälkeen jääneitä. Siksi on tärkeä, että heidät tunnistetaan ja saatetaan arvokkaasti viimeiseen leposijaan. Kaikkein pahinta eloonjääneille on epätietoisuus, mitä heidän omaisilleen on tapahtunut. On tärkeä, että omaisilla on paikka, jonne he voivat mennä muistelemaan. Haudan merkitys omaisille on suuri.
Paavo Korven muistomerkki Jyringin koulun pihalla. Kuva Päivi Mantila 2016
Pikkuserkkuni, Mannerheim-ristin ritarin Paavo Korven todellisena hautana on Äänisen aallot. Paavo hukkui 8.12.1941 venäläisten räjäytettyä Stalinin kanavan sulun, jolloin hyökyaalto hukutti viisi suomalaissotilasta. Paavo on siunattu kentälle jääneenä Sievin sankarihautaan. Minä muistan kotini lähellä asuvan Paavon ja naapurin pojan Unto Korven. Kirjoitin kirjaan Piilosilla – Lasta ja lapsuutta etsimässä luvun Sankarihauta. Anna-Maija Raittila on kirjoittanut kirjan Kotipiha kulkee mukana. Minun mukanani on lapsuudesta asti kulkenut kolme sodassa menehtynyttä sukulaista. Synnyinpitäjäni Sievin sankarihaudalla heidän hautaristiensä äärellä olen pysähtynyt lapsesta saakka muistelemaan.
Tummuntarinat 