Kuva Kristiina Välimäki 2016
Lapsi, tuo uuvuttava ja valloittava, omistaa elämän ydinvoiman. Anja Porio
Lasten ja lastenlastensa kanssa olen huomannut, kuinka kekseliäs lapsi on. Jossakin on tallessa kuva, jonka lapsi piirsi alle kouluikäisenä, kun lehdessä kerrottiin onnettomuudesta. Pieni lapsi oli pudonnut kerrostalon ikkunasta, loukkaantunut pahoin ja viety sairaalaan. Lapsi piirsi korkean talon, ikkunoita, joista yksi oli auki ja lapsen makaamassa maassa lumihangessa. Hän piirsi sairaalan pihan ja ambulanssin pihalle ja lapsen sairaalavuoteessa lääkärit ja hoitajat ympärillä. Hän piirsi ja piirsi, kunnes oli käsitellyt kuvien kautta vaikeaa tapahtumaa. Toinen oma lapsi oli pienenä sairaalassa ja kun hän pääsi kotiin, hän leikki sairaalaa. Nuket saivat hoitoa ja pistoksia. Eräs äiti kertoi avioerostaan ja kuinka lapset piirsivät mustia joutsenia. He surivat sillä tavoin.
Heinäkuun yhdennentoista päivän aamuna 2006 seison Prahan juutalaisessa museossa eräässä sen huoneessa. En ole yksin. Pienessä huoneessa on monia muita monista kansallisuuksista. Tunnelma on erikoinen. Hiljaisina katselemme näyttelyä. Seinät ovat täynnä lasten piirustuksia. Piirustusten värit ovat tummansävyisiä. Eniten käytettyjä värejä ovat musta ja voimakkaat punaisen sävyt, tulen värit. Piirustukset on ryhmitelty aihepiireittäin. Piirustukset ovat Terezinin kokoomaleiriltä, joka on Prahasta pohjoiseen. Leirillä taiteilija ja opettaja Friedl Dicker-Brandeis järjesti lapsille piirustustunteja. Kuvien ja värien avulla lapset käsittelivät kokemuksiaan, esimerkiksi kuljetusta leirille ja kuvitelmia vapautuksen hetkestä. Lapset eivät kuvaa kurjuutta ja kauhua vaan Friedl auttaa taiteen keinoin ymmärtämään erilaisia tunteita ja vapautumaan pelosta, kertoo yksi leiriltä elossa selviytynyt. Friedl itse maalasi kukkia ikkunalle, näkymiä ulos ikkunasta. Yli neljäätuhatta lasten piirustusta Frield Dicke-Brandeis säilytti kahdessa matkalaukussa ennen kuin hän itse joutui Auschwitziin. Myöhemmin ne löydettiin. Piirustusten kokoelma on ainoa jäänne lapsista, jotka eivät jääneet henkiin. Seiniä kiertää kuvina niitten lasten ääni, joilla ei ole ääntä. Leirin noin 15000 lapsesta jäi henkiin 252.
Jään miettimään lapsen kykyä surra ja käsitellä kipeitä asioita. Piirsinkö itse lapsena, leikinkö? Kirjat auttoivat minua. Kun opin lukemaan, luulen kirjojen maailman tulleen avuksi. Satukirjat ja niiden kuvitus veivät toiseen maailmaan, onnelaan, johon päästäkseen on täytynyt ensin voittaa lohikäärme ja muut hirviöt.
Vuosia sitten kävin Odensessa Tanskassa satukuningas Andersenin synnyinsijoilla. Tuntui kuin olisin liikkunut sadun maailmassa siinä matalassa kodissa ja museossa kodin läheisyydessä. Entä Raul Roineen tarina ja hänen kuvittamansa satukirjat? Hiljattain etsin sinivalkopukuista tyttöä vai oliko se keiju, jonka kuvan muistin eräästä lapsuudenajan satukirjasta. Saduilla on ollut suurempi merkitys kuin osaamme aavistaa.
Muistan lapsenlapsen, eläväisen viisivuotiaan pojan, kun tämä tuli kylään. Uudelleen ja uudelleen poika pyysi lukemaan satua Susi ja kolme pientä porsasta. Sitten leikimme sutta ja porsasta. Poika halusi olla vuoroin paha susi, joka hyökkäsi pyydystämään pientä porsasta, vuoroin porsas. Jossakin vaiheessa poika – leikkiessään olevansa kolmas possu, joka neuvokkuudellaan pelastui suden suusta – oivalsi: – Ajattele, minä olen kasvanut jo noin isoksi.
Aikuisena sadut rupesivat kiinnostamaan uudelleen, niiden syvällinen sanoma. Kasvua lapsesta aikuiseksi, kasvun kipukohtia, niistä sadut kertoivat. Aikuisena tajusi, että kaikissa saduissa oli kerrottu jokin puoli omaa kasvua sadun keinoin. Sadut ovat ruokkineet lapsen mielikuvitusta, mutta samalla ne ovat hoitaneet ja auttaneet matkalla.
Z. Topelius jo tiesi: On kaksi asiaa, jotka voivat siirtää vuoria: usko ja satu.
Eräs mies ulkomailla seurasi aikoinaan lasten leikkiä puistossa ja jos oikein muistan, mies kiipesi joskus puuhunkin seuraamaan. Hän rupesi sitten kertomaan tarinoita lapsille, jotka kerääntyivät hänen ympärilleen, ohjasi lasten tarinoita ja vaikuttui lasten luovuudesta. Mies oli psykiatri Jacob Levy Moreno, romanialaissyntyinen psykodraaman taustateorian ja perusmenetelmän kehittäjä.
Vanhaa on rikottava, jotta syntyisi uutta aikuisen maailmassa. Lasten maailmassa näin tapahtuu joka päivä.
Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016
Tummuntarinat 