Oppia ikä kaikki

Ruotsinkieltä oppimassa

Koulutoverini Kyllikki oli idean äiti. Åland -lehdessä etsittiin kesätyöntekijöitä. Innostuin heti. Lähtisimme yhdessä oppimaan ruotsinkieltä. Pidin kielestä ja pidin ruotsinkielen opettajastamme Maritasta. Menin ensimmäiseen työpaikkaani Maarianhaminaan seitsemäntoistavuotiaana.

Lähdössä. Kuva Laura Fiskaali 1954

Jos tarkkoja ollaan, olin ollut tilapäisiä lyhyitä keikkoja työssä kaupoissa, mutta ilman palkkaa. Kotikyläni osuuskaupan tuttu myyjä pyysi joululomilla vuodenvaihteen inventaarioon. Se tarkoitti jokaisen neulan ja naulan, karkkien ja kankaitten, kahvien ja jauhokilojen, kaiken myytävän tavaran merkkaamista muistiin. Työskentelin lyhyen rupeaman myös kesäapulaisena sukulaisen kaupassa. Yksi mies osti pallojuustoa, jossa oli paksu punainen kuori. Hän käski irrottaa kuoren ennen punnitsemista. Minä tottelin. Ei olisi saanut tehdä niin, Hannes-kauppias neuvoi.

Maalaistalon tyttönä kesälomat tarkoittivat heinätöitä, kasvimaan kitkemistä, syksymmällä sadon korjuuta, aamu- ja iltalypsyjä laitumella, kaikkea mahdollista halonhakkuusta alkaen. Isä epäilikin onnistumistani herrasväen palveluksessa ja ennusti minun tulevan kipin kapin takaisin.

Popliinitakissa iso matkalaukku edessäni seison siskon ottamassa valokuvassa kotini pihamaalla ennen lähtöä Ylivieskan asemalle. Kyllikin kanssa matkustimme junalla Turkuun ja sieltä laivalla Maarianhaminaan. Tiesin osoitteeni Havsgatan tio ja tiesin työni. Palvelisin herraa ja rouvaa, vanhempaa avioparia. Piikomista se olisi minulle tutummalla termillä.

Melkein kättelyssä sain kuulla suomen kielellä edeltäjästäni. Palvelijanhuone oli heti ulko-ovesta tullessa oikealla, kapea huone, jossa kalusteena sänky. Ikkuna avautui pihamaalle. Ikkunasta edeltäjäni oli paennut mukanaan varastettuja kruunuja.

Kyllä minun rehellisyyttäni sitten testattiin. Siivotessani löysin kolikoita ja seteleitä milloin mistäkin, pöydiltä pölyjä pyyhkiessä tai lattialle pudonneina. Nostin lattialle pudonneet rahat näkyviin ja pöydiltä löytyneet annoin olla samassa paikassa. Vähitellen rouva uskoi, että en ole varas.

En osannut laittaa ruokaa. Äiti meillä kokkasi. Rouva tyytyi ja sain auttaa muuten.

Rouva ja herra olivat rikkaita, niin päättelin. He omistivat omakotitalon lisäksi kaupunkiasunnon, joissa majoittui ruotsalaisia turisteja. Vaihdoimme rouvan kanssa lakanoita ja siistimme huoneita asukkaiden vaihtuessa.

Kotiin kirjoitin: ”Ostin uimapuvun.” Käsialaani luettiin: ”Ostin omenapuun” ja ihmeteltiin. Kävin joka aamu uimassa meressä. Isän rippilahjaksi ostama kullanhohtoinen rannekello kastui ja lakkasi käymästä. Surin sitä.

Herra oli ateisti. Minä puhuin herralle Jumalasta. Pidin keskusteluista herran kanssa ja pidin herrasta. Luulen että herrakin piti minusta. Ainakin hän oli kiinnostunut ajatuksistani.

Vapaata minulla oli sunnuntai-iltapäivät. Sain lainaksi polkupyörän ja lähdin Kyllikin luo Jomalaan. Hän tuli minua vastaan. Katselimme kirkkoa ulkopäin ja pyöräilimme lähiseuduilla muuten vain. Kyllikki oli apulaisena lapsiperheessä. Juhannuksena hän tuli Maarianhaminaan. Värikäs koristeltu juhannussalko puistossa oli nähtävyys, se jäi mieleen.

Herran ja rouvan puutarha oli upea. Kirsikkapuita en ollut aikaisemmin nähnyt edes kuvissa. Opettelin keittämään kahvia ja tarjoilemaan rouvalle ja hänen vierailleen puutarhaan.

Ne kirsikkapuut! Minulla on lastenkirja Kirsikkakestit, Edith Unnerstadin kirjoittama ja Ilon Wiklandin kuvittama. Kun katselen kirjan kuvia kirsikkapuista, muistan puutarhaa osoitteessa Havsgatan tio.

Ett halvt kilo sibullor

Kirsikat kypsyivät ja minä sain tehtäväksi poimia niitä ja viedä myytäväksi. Täydet kirsikkaämpärit pyöränsangassa poljin läheiseen kauppaan. Rahat kauppias tilitti rouvalle. Minä tein samalla muita ostoksia, ruotsinkielellä tietenkin. Korviani punoittaa vieläkin kun muistan. Halusin ostaa ett halvt kilo sibullor. Olisihan minun pitänyt tietää. Löökistä naapurin mummokin puhui.

Isän ennustus ei toteutunut. Palvelin herraa ja rouvaa kaksi kuukautta. Sain ensimmäisen palkkani. Kesätyön rahallista arvoa suurempi merkitys selvisi vuosia myöhemmin. Yliopisto-opintojen loppuvaiheeseen kuului suorittaa kypsyysnäyte ruotsinkielen taidossa. ” Har du varit I Sverige?” tentaattori kysyi. Ylpeänä kerroin kesätyöstäni Maarianhaminassa rouvan ja herran palveluksessa. Ansioluettelossani lukee:

”Asianomaisen tutkintolautakunnan apujäsenen antaman todistuksen mukaan osoittanut hyvää taitoa käyttää suullisesti ja kirjallisesti ruotsinkieltä.”

Oulussa 15.11.2022

Pirkko Myllylä

Ummikkona USA:ssa

Vuosi oli 1967. Muistan Maurin kuuntelemassa englanninkielisiä kasetteja. Oli tullut tieto, että hänet oli valittu vuodeksi opiskelemaan Purduen yliopistoon West Lafaytteen. Opin sanat International  Road Federation, lyhennettynä IRF. Se tarkoitti stipendin myöntäjää. Minä en osannut englantia. Saksalla ja ruotsilla olin selvinnyt opiskelusta suomenkielen lisäksi.

Miten minä opin edes auttavasti selviytymään Amerikassa?

Whatsapp- viesti  perjantaina 30.11.2018 herätti muistelemaan. Elina-tyttäremme kirjoitti: ”Nuorisolle tiedoksi, että uutinen A clock on the Purdue University Bell Tower fell to the ground on Thuesday on siksi kiinnostava, kun vaari on opiskellut Purduen yliopistossa. Olimme USA:ssa silloin koko perhe. Minä olin viisi vuotta vanha ja aika paljon muistan. Martti kävi siellä ekaluokan. Minä olin joinakin päivinä päiväkodissa, kindergartenissa.”

Vastasin viestillä: ”Minä olin joitakin kertoja mukana päiväkodissa ja opin, mitä tarkoittaa kun ohjaaja sanoo head down. Elina ja kaikki lapset panivat lattialle levitetylle matolle päivälevolle. Oli leikitty ja touhuttu monenlaista. Kindergarten oli englanniksi nursery school. Se näkyi meidän ikkunasta leikkipuiston vierestä ja oli yliopistossa opiskelevien lapsille järjestetty päiväkoti.”

Aamuisin koulubussi pysähtyi Nimizdrive -kadun varteen ja kuusivuotias Martti kiipesi bussiin monen muun koululaisen kanssa. Lapset olivat useista eri maista. Varmuuden vuoksi Mauri kirjoitti Martin koulureppuun Does not speak english. Martti  oppi nopeasti. Oli joitakin sanoja, joitten ymmärtäminen tuotti vaikeuksia. Kirjalliset viestit kulkivat kodin ja koulun välillä tarvittaessa. ”Voisitteko selittää Martille, mitä tarkoittaa less” ja viesti joulun alla: ”Martilla on mumps.”Ja kohta kaikilla neljällä lapsella oli myös mumps, sikotauti.

Elle presbyteerisestä kirkosta tuli käymään, kun olin pienten kanssa kotona, Martti koulussa ja Mauri yliopistolla.  Opin uuden sanan husband. Hän toisti sanaa useamman kerran ja kävi lopulta näyttämässä ovikyltistämme Maurin nimeä. Ellen viesti oli, että pääsen opiskelemaan presbyteerisen kirkon tiloihin englantia sitä osaamattomien naisten kanssa. Lapsille järjestetään omaa ohjelmaa kirkon tiloissa. Ilkka, Yrjö ja Elina pääsivät osallistumaan ja oppimaan leikkimällä.

Tehokkuutta opiskelussa lisäsivät pienryhmät, joihin meidät oli jaettu asuntoalueittain.  Meidän ryhmän opettajana toimi Edgrenin rouva, niin häntä kutsuimme. Hän oli eläkkeellä oleva opettaja. Muistan ja näen mielessäni vieläkin kun Edgrenin rouva käveli ikkunan luo ja sanoi: ”I am opening the window” ja hän oli aukaisevinaan ikkunan.

Meille oli järjestetty presbyteerisen kirkon taholta monenlaisia oppimisympäristöjä. Yksi hauskimpia oli ryhmä nimeltä the Wives of the World, naisia yli neljästäkymmenestä maasta. Oli mieleen painuva  kokemus laulaa piirissä käsi kädessä kunkin maan omalla kielellä Oi kuusipuu, oi kuusipuu…O Tannenbaum, o Tannenbaum lauloin norjalaisten naisten kanssa saksaksi.  

Tärkeänä muistona olen säilyttänyt ruskeakantista pientä osoitekirjaa Adresses, jossa on kaikkien klubilaisten nimet  ja osoitteet ja puhelinnumerot. Wives of the World- klubin presidentti lahjoitti sen meille.

Vasemmalta Martti, Ilkka, Pirkko, Elina ja Yrjö.
Kuva Mauri Myllylä 1967

Myös lähellä oleva puisto oli opinahjo. Siellä järjestettiin erilaisia tapahtumia, kesäleiri lapsille, johon Elinakin osallistui ja pääsiäisen aikaan pääsiäismunien etsintää. Pöytien ympärillä pidettiin syntymäpäiviä ja tarjoiltiin herkkuja. Siellä tutustuin vietnamilaisiin tyttöihin Leitiin ja Lelamiin ja heidän äitiinsä. Yritin keskustella saksaksi saksalaisen nuoren naisen kanssa ja ruotsiksi Ewyn kanssa. Häneen pidimme yhteyttä ja tapasimme kerran Malmössä Amerikan matkamme jälkeen. Yrjö ja Ewy olivat ystävystyneet ja Yrjö halusi tavata Ewyä.

Kielen oppiminen oli hauskaa, vaikka väärinkäsityksiltäkään  ei voinut välttyä. Kerran eräs äiti pahentui ainakin hetkellisesti meihin lasten leikkipuistossa. Syytä en tiennyt enkä osannut kysyä.

Yksi parhaista opettajista oli samassa rapussa asuvan perheen  viisivuotias tyttö. Hän tuli meille leikkimään ja opetti topakkana englantia. Tyttö käveli keittiössä ja osoitteli paikkoja, nimesi niitä kuten this is the table or this is the chair. Selvästi hän nautti opettajan roolistaan ja minä nautin pienen tytön tavasta olla apuna kielen opiskelussa.

Pihamaallakin leikkiessään kaksivuotiaat pikkumiehet puhuivat toisilleen kielillä vinks vonks tai jotain sinnepäin. Englanninkielen aksentti jäi lapselle äidinkieleen joksikin aikaa.

Kielikylpylässä olin Amerikassa ollessamme. Toivoin sen jatkuvan kun kylpy oli hyvällä alulla ja pystyin jopa pitämään pienen alustuksen pyydettäessä. Pyytäjä oli Maailman naisten klubin presidentti. Hän ehdotti, että minä yhtenä monista pitäisin syksyllä puheenvuoron yhteisessä isossa tilaisuudessa. Siihen osallistuisivat lapsemme, puolisomme ja kaupungin hallintoihmisiä. Aiheena oli kertoa, mitä haluaisimme viedä mukanamme Amerikasta kotimaahan. Helppo oli pitää oma puheenvuoro, kun sen sai valmistella etukäteen. Vaikeampi oli osallistua keskusteluun. Niin, minä halusin viedä taidon puhua englantia!

Noin kolmen kuukauden jälkeen tajusin ymmärtäväni ihmisten puhetta ja puhuvani itse. Kokemus oli hämmästyttävä ja voisin verrata sitä lukemaan oppimiseen. Kirjaimista ja  äänteistä muodostui sanoja ja ajatuksia.

I was opening the window. If I don’t use it, it will close.