Opiskelijoiden kanssa syntyi oivallus etsiä vanhuuden psykologian tueksi ja luentojen elävöittämiseksi runoja. Runojen kautta avautui uusia ikkunoita vanhuuteen.
Yksi rakkaimmista runoista minulle on ollut 27.2.1807 syntyneen yhdysvaltalaisen runoilijan ja professorin Henry Wadsworth Longfellowin runo. Sillä ikäkin on / tilaisuus / kuin nuoruus, / puku vain on uus. / Ja kun iltarusko / hiljaa tummuu / syttyvät yön uudet tähdet, / päivin / näkymättömät.
Olin Rovaniemellä vanhuutta käsittelevillä koulutuspäivillä. Luennoitsija lausui Otto Mannisen runon, jota en ollut aikaisemmin kuullut. Muistan, missä kohti istuin auditoriossa sillä hetkellä. Runo vaikutti ja vaikuttaa vieläkin. Veet viihtyy, / tyrskyt tyventyy: / vuo syventyy. / Häät häipyy, / vieraat vähenee: / yö lähenee. /Yö uinua sun syleilyys, /suur’ iäisyys.
Luonnon monimuotoisuus ja vertauskuvallisuus puhuttelee myös Olavi Ingmanin runossa vanhuudesta. Vanhuus / ei ole kuihtunut kukka / vaan näkymätön. / Sen siivet / on perhosen siivet / jotka voivat kantaa / keveimmän taakan / sormet / lapsen / aina valmiina / hellimpään hyväilyyn / ja hymy / kuin unohdus / eihän sitä ollutkaan.
Lin Jutang vertaa ihmisen elämää vuodenaikoihin. Pidän keväästä, / mutta se on liian nuori / pidän kesästä, / mutta se on liian ylpeä. / Niinpä pidän eniten syksystä, / koska sen lehdet ovat kellahtavat, / sen sävy kypsempi / ja värit rikkaammat. / Ja siinä on pisara surua. / Sen kultainen rikkaus ei / puhu kevään viattomuudesta / eikä kesän voimasta / vaan lähestyvän vanhuuden / kypsyydestä ja lempeästä / viisaudesta. / Se tietää elämän rajoitukset / ja on tyytyväinen.
Nämä ja monta muuta runoa vanhuudesta löysimme opiskelijoiden kanssa. Ilkka Koiviston runon Vanha mies istui kannon päässä, Walt Whitmanin runon Nuoruus, kerskaileva, Tor-Björn Hägglundin Isäni / kumara vanhus, Eeva Kilven Tänä aamuna olen päättänyt olla kirjoittamatta / ja istuttaa ruusun ja Helena Anhavan Vanha mies maalaa lumpeita, lumpeita, lumpeita / takanaan elämän värit.
Alpo Noposen runo Mahdoton ratkaista alkaa: Se on, ystävä, ratkaista mahdoton, / minä aikana ihminen kaunein on. Lapsuus, elon nuoren siinä on aamunkoi, nuoruus, viel otsalla kirkkaus aamuinen, keski-ikä, hänet kesässä kypsässä nähdä saan ja vanhuus, hänet näen sitten vanhuuden syksyllä. Jokaisen ikäkauden Alpo Noponen päättää säkeeseen Hän kaunis on, /min´en tietää vois , /minä aikana ihminen kauniimpi ois.
Kirjoitin oman kerrallisen kokemukseni sanoiksi lapsesta ja vanhuksesta: Kihlajaisissa puolitoistavuotias tyttö huomaa lattialla potkaissut korkokengät ja panee ne jalkaansa. Tuolilta hän sieppaa päähänsä leveälierisen naisten hatun. Tyttö kopsuttelee lattialla korkokengissään hattu kallella ja nauttii. Juhlayleisö nauttii, ihastelee, sillä hän kaunis on, min en tietää vois, minä aikana ihminen kauniimpi ois.
Tuttu vanhus saapuu juhlaan. Hän liikkuu keppiinsä turvautuen, hivuttaa hitaasti jalkaa toisen eteen. Kesken juhlan häntä paleltaa ja hänelle autetaan takki ylle. Vanhuksen puhe, silmien kirkkaus ja hänestä huokuva lämpö – kuin kuulisi kevätpuron solisevan tai näkisi muuttolinnun matkalla kesään! Hän kaunis on, min en tietää vois, minä aikana ihminen kauniimpi ois.
Olen esittänyt joissakin tilaisuuksissa Alpo Noposen runon. Pysähdyttävin hetki oli lausua auto-onnettomuudessa kuolleen nuoren pojan hautajaisissa nuorukaisen osuus pojan mummon pyynnöstä.
Puu vertauskuvana on monipuolinen ja antaa mahdollisuuden työskennellä omaa elämää ja sen ikävaiheita. Kirjoittajasta en tiedä. Mitä vanhempi puu, / sen arvokkaammaksi ja suuremmaksi se kasvaa. / Mitä syvemmälle sen juuret yltävät, / sitä tukevammaksi se pitää puolensa myrskyille. / Mitä tiuhempi lehvistö sillä on, / sitä turvallisemman suojan se tarjoaa. / Mitä vahvempi runko sillä on, /sitä parempi siihen on nojata. / Mitä korkeammalle sen latva kohoaa, / sitä kutsuvampi on sen suojaava varjo. / Jokainen vuosirengas / on selvä merkki eletystä voimasta, / samalla tavalla / kuin uurre kasvoissa.
Koulutuksissa voidaan antaa ohjeeksi piirtää oman elämän puu.
Olen piirtänyt ensimmäisen kerran lapsuuden puun, nykyisyyden puun ja tulevaisuuden puun Martti Lindqvistin koulutuksessa. Ja olen työskennellyt eri ryhmien kanssa oman puun piirtämistä, nuorten ja vanhojen ryhmissä. Havaintovälineenä on saattanut olla kaadetun hongan tyvestä sahattu kiekko. Sen vuosirenkaita tutkimalla voi etsiä vastauksia puun maaperästä, kasvuympäristöstä ja sen muutoksista. Vuosirenkaiden tutkimisesta voi johdatella lapsuuden maisemiin, nykyisyyden maisemiin ja tulevaisuuteen. Piirustuspaperi ja värikynät työvälineenä johdattavat oman elämänvaiheiden tarkasteluun, sen tapahtumiin väreillä, kuvilla ja sanoilla. Tärkeä on varata aikaa keskusteluun, ehkä ensin parin kanssa ja sitten ryhmässä.
Syntymäpäiväjuhlassani sanoin juhlaväelle: – Jos minulla olisi nyt paperia ja värikyniä, pyytäisin teitä piirtämään oman elämän puun. Sain viestin muutamaa päivää myöhemmin puhelimeen: ”Ensimmäinen kotitehtävä suoritettu. Tehtiin iltakylässä parin kaverin kanssa omat. Olin yllättynyt, että niissä kaikissa oli aika paljon samaa niin värien, merkityksen kuin sijoittelunkin osalta. Siinä oli paljon symboliikkaa.” Saamani kuva oli mielenkiintoinen. Sinä oli paljon sumboliikkaa.
Jokainen vuosirengas kertoo eletystä elämästä
Kuva Yrjö Myllylä 2016
Tummuntarinat 