Ihmisyyden rajalla

Teos: Viktor E. Frankl, Ihmisyyden rajalla, suomeksi 1978

Tarina: Viktor E. Frankl (1905 – 1997), psykiatri, joutui toisen maailmansodan aikana vuosiksi keskitysleireille. Keskellä mieletöntä ihmisarvon riistoa hän pohti, mikä saa ihmiset pysymään järjissään ja miksi toiset selviävät paremmin kuin toiset. Hän päätyi tulokseen, että ratkaisevaa on, pystyykö ihminen löytämään tarkoituksen elämälleen. Se on Franklin kehittämän logoterapian keskeinen ajatus. Ote on kirjan takakannen tekstistä. Logos merkitsee kreikankielessä tarkoitusta.

Vuonna 1974 kävimme puolisoni kanssa Saksassa Dachaun keskitysleirillä. Voin vieläkin nähdä leirin, sen polttouunit, valokuvat, jotka kertovat karua totuutta. Mustanharmaana palautuu mieleen keskitysleirin piikkilanka-aidan sisällä vietetty päivä. Ostin Viktor E. Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla heti sen ilmestyttyä suomeksi. Kadotin kirjan. Kirjasta jäi mieleen joitakin voimakkaita kuvia kuolemanvaaran leijuessa jatkuvasti leirin yllä.  Leipäpala taskussa ojaa kaivaessa ja sen koskettelu hellästi paleltunein sormin ja palan nipistäminen suuhun. Toisaalta sisäisen elämän ja mielikuvien voimistuminen, keskustelu vaimon kanssa, vaimo oli läsnä, vastasi hänelle. Sen totuuden tajuaminen, että rakkaus on perimmäinen päämäärä, johon voi pyrkiä. Lasta odottava 24-vuotias vaimo oli ehkä jo kuollut toisella leirillä. Salzburgin vuorien kauneus, kun niitä katsoi junan kalteri-ikkunoiden takaa matkalla Auschwitzista Dachaun leirille. Vuosien aikana luin monia muitakin keskitysleirien kokemuksiin liittyviä kirjoja, kunnes en enää halunnut lukea yhtäkään.

Heräte lukea uudelleen Franklin kirja syntyi kesällä 2006, kun vierailimme Prahan juutalaisessa museossa. Entisen Pinkasin synagogan valkoisille seinille on kirjoitettu 77 297 keskitys- ja tuhoamisleireillä kuolleiden tsekkiläistaustaisten juutalaisten nimet, syntymä- ja kuolinajat. Museon toisessa kerroksessa oli näyttely Terezinin keskitysleirillä olleiden lasten piirustuksista. Tummia sävyjä mutta myös toivon värejä vapautumisesta.

Frankl kertoo kokemuksia keskitysleirin elämästä ja pohtii, mikä saa ihmisen toimimaan niin kuin hän toimii. Vangilta tuhottiin harhakuvat yksi toisensa jälkeen, lopulta hän oli numero ilman nimeä. Itselleen hän antoi lupauksen, ettei tekisi itsemurhaa juoksemalla piikkilanka-aitaan. Frankliltä takavarikoitiin Auschwitzin leiriin vietäessä käsikirjoitus, joka oli valmis julkaistavaksi. ”Olen varma siitä, että tämä menetetyn käsikirjoitukseni uudelleen muovaaminen Baijerin keskitysleirin pimeissä parakeissa auttoi minua voittamaan menehtymisen vaaran” (s.96). Kun toivo katoaa, luhistuminen voi tapahtua nopeasti. Siksi vangeille pyrittiin antamaan sisäistä voimaa osoittamalla heille jokin tulevaisuuden päämäärä. Kun ihmisellä on minkä tähden elää, hän kestää äärimmäisissä olosuhteissa. Frankl lainaa useissa kohti Nietzschen ajatusta: ”Se jolla on miksi elää voi kestää melkein minkä tahansa miten.” Ja ”Kärsiminen lakkaa eräässä mielessä olemasta kärsimystä sillä hetkellä kun se löytää tarkoituksensa” (s.103).

Franklin mukaan ihmisellä on toiminnassaan valinnanvapaus kaikissa olosuhteissa: vapaus valita omat reaktionsa, oma suhtautuminen olosuhteisiin. Hän muistaa ihmisiä, jotka kulkivat parakeissa ja lohduttivat toisia, antoivat pois viimeisen leipäpalansa.

Ei sillä ole niinkään merkitystä mitä me odotamme elämältä, vaan on kysyttävä, mitä elämä odottaa meiltä. Elämä on lahja, mutta se on myös laina. Koska laina-aika aina päättyy, ei ole yhdentekevää, miten sen käyttää.